Cashdayn pikavippi on tarkoitettu niin arkeen kuin lomalle. Näin ollen se sopii loistavasti avuksi myös talviloman kustannuksiin. Koulujen lomaviikko tarjoaa loistavan mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä perheen kanssa, nauttien talvisista urheilu- ja ulkoilulajeista.
Nopea pikavippi auttaa kattamaan yllättävät kulut kätevästi. Se sopii esimerkiksi retkieväiden ostoon tai liikunta- ja urheilutarvikkeiden vuokraan, monen muun käyttökohteen ohella. Näin voit kätevästi hoitaa osan kustannuksista lainojemme avulla. Luottomme ovat suunniteltuja vastaamaan ihmisten arkisiin menoihin ja tarpeisiin.
Parhaimmillaan vipit antavat joustavuutta lomabudjettiin, jolloin voi keskittyä perheen yhteisiin hetkiin ilman rahahuolia. Lue vinkkimme rahoitukseen talvilomaa varten!
Koulujen talviloma on perheen yhteistä aikaa
Talviloma on täydellinen tilaisuus viettää aikaa perheen kanssa. Koululaisilla on vapaata, ja vanhemmat voivat järjestää lomaa tai ainakin joitakin vapaapäiviä töistä.
Vaikka perheen yhteiset hetket eivät yleensä vaadi suuria rahasummia, niin joskus pieni lisärahoitus on tarpeen. Pikavippi mahdollistaa esimerkiksi pienen irtioton arjesta tai osallistumisen aktiviteetteihin, joista muuten pitäisi ehkä luopua.
Lomalla voi kokeilla uusia asioita, rentoutua ja nauttia kiireettömästä ajasta. Hyvin suunniteltu hiihtoloma vahvistaa perhesuhteita ja tuo iloa sekä lapsille että aikuisille. Parhaimmillaan talviloma on pienessä pakkasessa, mutta kylllä tekemistä suojakeliläkin keksii!
Mitä tehdä hiihtolomalla perheen kanssa?
Hiihtoloma tarjoaa monia mahdollisuuksia viettää aikaa yhdessä perheenä. Ei tarvitse lähteä kauas tai käyttää suuria summia, jotta lomasta tulee ikimuistoinen. Tärkeintä on yhdessäolo ja yhteiset elämykset, monen vanhemman mielestä lasten kanssa vietetty aika korvaamatonta. Ulkoilu on mainio tapa viettää aikaa perheen kanssa, eikä puuhastelu raittiissa ulkoilmassa paljoa maksa. Seuraavaksi esittelemme suosituimpia yhdessä tekemisen muotoja lapsiperheiden talvilomilla.
Luistelu tai hiihtäminen
Luistelu ja hiihtäminen ovat klassisia talvilajeja, jotka sopivat koko perheelle. Läheiset luistelukentät ja hiihtoladut tarjoavat mahdollisuuden liikuntaan ja ulkoiluun. Luistimia ja suksia voi usein vuokrata edullisesti, mikä tekee harrastamisesta helppoa. Näiden lajien parissa voi viettää aikaa yhdessä ja nauttia talvisesta luonnosta. Moni meistä aikuisistakin muistaa miltä tuntui luistella jäällä – mikset jakaisi samaa kokemusta lastesi kanssa?
Laskettelu tai lumilautailu
Laskettelu ja lumilautailu ovat suosittuja talvilajeja, jotka tarjoavat vauhtia ja jännitystä. Monissa paikoissa on aloittelijoille sopivia rinteitä ja vuokravälineitä. Vaikka lasketteluloma voi ollakin kallis, lähialueen pienet rinteet tarjoavat edullisemman vaihtoehdon. Mikää ei ole hauskempaa kuin viettää yhteinen päivä rinteessä. Cashday pikavippi auttaa kattamaan hissiliput ja välinevuokrat.
Pulkkamäkeen lähteminen
Pulkkamäki on edullinen ja hauska aktiviteetti, josta nauttivat sekä lapset että aikuiset. Pulkkia saa ostettua edullisesti, ja monilla paikkakunnilla on ilmaisia pulkkamäkiä. Tämä on täydellinen tapa viettää ulkoilupäivä perheen kanssa. Mikäli haluatte mukaan kunnon retkieväät, voi vippi auttaa niiden hankkimisessa.
Luontoretki ja laavu
Luontoretki laavulla on edullinen ja elämyksellinen tapa viettää hiihtolomaa. Retki ei vaadi suuria varusteita, vaan riittää, että pakkaat mukaan eväät ja lämpimät vaatteet. Laavulla voi paistaa makkaraa ja nauttia talvisesta luonnosta. Kannattaa kuitenkin miettiä kahdesti jääkö yöksi sinne, koska ilman kunnon varusteita on paleltumisen riski todellinen.
Kylpyläpäivä lasten kanssa
Kylpyläreissu on mukava tapa viettää rentouttavaa aikaa lasten kanssa. Mikäli rahat ovat tiukalla, suosittelemme päiväreissua läheiseen vesipuistoon lasten kanssa. Monet kylpylät tarjoavat edullisia päivälippuja koko perheelle.
Samalla kun lapset melskaavat vesipuistoissa, voivat aikuiset nauttia hieronnasta ja muista hoidoista. Hae pieni pikavippi kattamaan kustannukset osittain tai kokonaan.
Miten hakea pikavippi Cashdaylta?
Monen asiakkaamme mielestä paras pikavippi löytyy nimenomaan meiltä, koska päätös tulee hetkessä eikä liitteitä tarvita. Ohessa askelmerkit luoton saamiseksi palvelustamme:
- Täytä hakemus sivuillamme: Hae lainaa täyttämällä lainakemus sivuillamme. Hakemus on selkeä ja vie vain muutaman minuutin täyttää. Täytä kuitenkin tiedot huolellisesti ja varmista, että ne ovat oikein ja rehellisesti ilmoitettuja.
- Lähetä hakemus: Kun olet täyttänyt kaikki kohdat, lähetä hakemus meille. Prosessi on nopea, eikä mitään liitteitä tarvita.
- Vastaanota lainatarjous: Cashday käsittelee hakemuksen heti ja saat lainatarjouksen yleensä muutamassa minuutissa. Voit hyväksyä tarjouksen saman tien verkkopankkitunnuksilla.
- Saat rahat tilille: Rahat maksetaan tilillesi 3 vuorokauden kuluessa. Siirtoon vaikuttaa pankkien välinen viive.
- Maksa laina takaisin: Maksa vippi takaisin sopimuksen mukaisesti. Mitä nopeammin maksat, sitä pienempi pikavippi korko on.
- Hae uusi pikavippi: Kun edellinen laina on maksettu pois, voit hakea uutta luottoa tarvittaessa.
Usein kysytyt kysymykset
Pikavippi on pieni laina, joka on nopea hakea ja helppo saada. Cashdaylla pikavipit ovat suuruudeltana 20-500€. Takaisinmaksuaika niissä on 30-90 vuorokautta.
Kyllä kannattaa, jos budjettisi on loman kynnyksellä tiukoilla. Nopea pikavippi Cashdaylta auttaa kattamaan monenlaisia kuluja, kuten suksien tai luistimien vuokrat tai bensakulut.
Pikavipin korko riippuu lainasummasta ja laina-ajasta. Cashday noudattaa lainsäädäntöä, jolloin korko on enintään 15% + korkolain mukainen viitekorko. Lainatarjouksen korko määräytyy sinusta tehtävän luottoarvion perusteella.
Pikavippiä voi saada täysi-ikäinen henkilö, jolla on vakituinen asuinpaikka Suomessa ja säännölliset tulot. Hakijan luottotiedot tarkistetaan aina, eikä aktiivisia maksuhäiriömerkintöjä saisi olla.
Yleensä pikavippi heti tilille ei ole mahdollinen, mutta parhaassa tapauksessa saat rahat tilillesi samana päivänä. Rahat tulevat kuitenkin varmasti tilillesi 3 vuorokauden sisällä siirrosta. Siirtoaikoihin vaikuttaa pankkien välinen viive maksuliikenteessä.
Tietenkin siksi, että Cashday tarjoaa nopean ja selkeän hakuprosessin ilman piilokuluja. Päätöksen saa muutamassa minuutissa ja rahat maksetaan 3 pankkipäivän sisällä tilillesi. Toisin kuin monet muut rahoituslaitokset, emme vaadi liitteitä lainanhaun yhteydessä.
Tarkasta muut usein kysytyt kysymykset täältä.